Yliopistolainen
ARTIKKELIT 10/99

Mertzi Bergman

Hyvän opettajan ilo

Kirkkohistorian laitoksen professori Kyllikki Tiensuu palkittiin marraskuun lopulla Hyvä Opettaja -palkinnolla. Hän uskoo, että opetuskin on parhaimmillaan ihmisen kohtaamista.

Kyllikki Tiensuu on tyytyväinen, että pyrkimys parempaan palkitaan.

Inspiraatio, voima ja ilo tulevat opiskelijoista. Minä en halua pudotella viisauksia kateederin korkeudesta. Ennemminkin ajattelen, että opetus on mahdollisuus ihmisten kohtaamiseen.

Kyllikki Tiensuu työskenteli ennen nykyistä yliopistouraansa parinkymmenen vuoden ajan Nurmeksen evankelisen opiston rehtorina. Helsinkiin hän asettui lopullisesti vasta vuonna 1994. Väliin mahtui tosin apulaisprofessorin viran hoitoa, virkavapautta ja väitöskirjan tekoa.

- Myönnän, että valinta Hyväksi Opettajaksi tuntuu tosi mahtavalta. Olen samalla kiitollinen tittelin muotoilusta. Ei sanota paras tai täydellinen, vaan palkitaan pyrkimys parempaan ja kannustetaan kehittämään itseään, Tiensuu sanoi palkitsemistilaisuudessa.

- Hyvä opettaja avaa todellisuutta uudella tavalla. Hän on myös kriittinen ja avaa asioihin uusia näkökulmia. Avain onnistumiseen on yhdessä tekemisessä. Vaikka minä en ole edes pääskynen, ei tätä yksi pääskynen saisikaan aikaan. Parhaat ideat opetuksen kehittämiseenkin syntyvät ja muotoutuvat yhdessä innostuneiden kollegojen kanssa, Tiensuu kertoo.

Tiensuu kehuu myös, kuinka kirkkohistorian laitoksen nuoret tutkijat, tutkimusavustajat ja harjoittelijat ovat olleet erinomainen kehittämisen energialisä.

Pedagogiset opinnot innostivat

Vuonna 1995 Kyllikki Tiensuu luki ilmoituksen, jossa mainostettiin yliopisto-opettajien pedagogisia opintoja. Hän innostui heti. - Tunsin, että minun on pakko saada opastusta. Niiden opintojen merkitys onkin ollut ratkaiseva.

Korkeakoulupedagogisissa opinnoissa kannustettiin oppimaan oppimisen taitoja, eri oppimiskäsityksiä. Ne antoivat uusia ideoita myös massaluentojen pitämiseen. Laitoksen internet-sivuille laitettiin luentojen rungot. Sivuilta löytyy myös linkkejä aiheeseen liittyviin tietolähteisiin. Tulossa ovat valioaineet, kannustavat esimerkit esseetehtävien tekijöille.

- Internetin ansioista voi suurillakin luennoilla keskittyä enemmän keskusteluun, näyttää kuvia ja vaikkapa soittaa aiheeseen liittyvää musiikkia.

Tiensuu on kehittänyt myös gradu-tutorointi-järjestelmää. Sen idea on tarjota seminaariaan aloittaville opiskelijoille tutoriksi graduaan jo kirjoittava opiskelija. Tutorit itsekin hyötyvät systeemistä, sillä heille heruu auttamisesta opintoviikkoja. o

Hyvä Opettaja -palkinnon jakaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY). Opiskelijoista koostuva raati valitsi Tiensuun yksimielisesti kuuden ehdokkaan joukosta.

Sisällysluettelo

Yhteystiedot