Rauno Lauhakangas oli
vuosia sitten palaamassa valassafarilta Norjasta poikansa kanssa, kun tämä sai kuulla
sikäläisten harjoittamasta valaanmetsästyksestä ja esitti isälleen velvoittavan
vaatimuksen: ”Pelasta valaat!” Poika oli varma, ettei brutaalia toimintaa
jatkettaisi, jos turistit kiinnostuisivat eläimistä kyllin.
Velvoitus on
kuljettanut yliopiston suurenergiafysiikan tutkimusohjelmassa työskentelevän
Lauhakankaan laboratorioista muun muassa keskellä Atlanttia makaaville saarille,
azorilaisministerien neuvottelupöytään sekä vuosia kestäneisiin keskusteluihin
venäläisten merimiesten kanssa. Valaiden pelastaminen vaatii, kuten Lauhakangas asian
ilmaisee, think big –asennetta, mutta
visiointi on palkittu ja monta tutkimus- ja luontomatkailuhanketta saatu käyntiin.
Aikamatkoja Lauhakangas on tehnyt muinaiskarjalaisten luo, valasaiheisten kalliopiirrosten
maailmaan.
– Esimerkiksi
Uiku- ja Kemijoilla on valasaiheisia piirroksia tuhansien vuosien takaa.
Muinainen
yhteys
Valaiden kanssa
arkisessa vuorovaikutussuhteessa eläneet karjalaiset esi-isämme asuivat Vienanmerellä,
Lauhakangas selittää, mutta valaskulttuuri tarinoineen ja uskomuksineen vaikutti paljon
etelämpänäkin, Äänisjärven alueella.
Äänisen
kalliopiirrokset kertovat hänen mielestään samaa tarinaa kuin eräiden nykyisten
alkuperäiskansojen tavat ja satojen vuosien takaiset eurooppalaiskronikat. Valaiden
kanssa on kommunikoitu ja ilmeisesti tehty yhteistyötäkin.
–
Aboriginaalien ja valaiden yhteinen pyyntikulttuuri elää yhä, ja Vienanmeren
kalastajilla on jokapäiväistä kokemusta siitä, kuinka valaat viihtyvät heidän
lähellään, kalastusveneen radion äänen tahdissa leikkimässä.
Joitakin
metsästyskuvauksiksi tulkittuja valasta ja ihmistä esittäviä kalliopiirroksia voisi
helposti lukea toisin; kyse saattaa olla ikuistetuista kommunikaatiotilanteista, Suomen
muinaistaideseuran puheenjohtajanakin toimiva Lauhakangas uskoo.
Viimeinen
populaatio
Tämän hetken
intensiivisin projekti on käynnissä Vienanmerellä. Jotta ainoa Euroopassa jäljellä
oleva maitovalaspopulaatio pelastuisi, muun muassa Solovetskin luostarisaaren riuttaisissa
rantavesissä poikivista viimeisistä puolesta tuhannesta naaraasta on tehtävä
kuuluisia. Lauhakangas luottaa poikansa alkuperäisideaan:
– Aluetta
kuvaavissa vastapainetuissa kartoissa on Vienanmeren kohdalla valaan kuva, mikä on selvä
merkki edistyksestä.
Voitonriemuun ei
kuitenkaan ole aihetta.
– Arkangelin
mahdolliset timanttikaivaukset, maailman akvaarioista Venäjälle tulevat valastilaukset
sekä kalakannan kohentamisella perusteltu metsästys voivat tuhota kannan helposti.
Pyynti
vai turismi?
Solovetskissa
tapahtui viime kesänä paljon. Lauhakankaan kanssa
valaskommunikaatiokokeita tehneen yhdysvaltalaismuusikko Jim Nollmanin sekä luontokuvaaja Hernan Patiñon lisäksi paikalla oli
kanadalais-suomalainen luontoelokuvaa filmaava ryhmä ja venäläisiä valastutkijoita.
Lauhakankaan
tuntuman mukaan vienankarjalaiset eivät olleet noihin kesä-heinäkuun vilskeisiin
viikkoihin mennessä juuri noteeranneet valaita.
–
Ulkomaalaisten läsnäolo sai paikalliset uudella tapaa katselemaan ympärilleen,
Lauhakangas toteaa ja iloitsee Islannissa pidemmälle ehtineistä hyötypuntaroinnista.
– Siellä on
ollut kova paine aloittaa pyynti uudelleen, mutta valasturismin vuosittain tuottamilla 13
miljoonalla dollarilla on onneksi vaikutuksensa.
Azorien, Kanadan,
Islannin ja Norjan suurimuotoisemman valasmatkailun vastapainoksi Solovetskin saarelle
suunnitellussa tutkimus- ja turistikeskuksessa pieni on kaunista.
– Valaita voi
tarkkailla rannasta, vaikkapa paikalla sopivasti olevasta lintutornista. Saaren kiertävä
kymmenkilometrinen katselukierros taittuu mukavasti polkupyörällä, Lauhakangas
maalailee. |
