Millainen on hyvä opettaja?

Jos on mahdollisuus valita kurssin suoritustavaksi kirjatentti tai luennoilla istuminen, täytyy opettajan kirjan kanssa kilpaillakseen pystyä johonkin muuhun kuin ulkolukuun. Sen jokainen voi tehdä itse. Opettajalta odottaisi asioiden avaamista ja yhteyksien selvittämistä, toteaa ensimmäisen vuoden kansantaloustieteen opiskelija Tuomas Kosonen.

Hän uskoo, että opiskelijat ovat valmiita osallistumaan kurssien suunnitteluun ja kertomaan mielipiteensä sisällöstä. 

- Kyllä me annamme palautetta, jos opettaja vain on valmis ottamaan sitä vastaan.

Aiemmin kaksi vuotta tietojenkäsittelyä opiskellut Kosonen toteaa, että jonkinlainen opintojen ohjaus opettajien puolelta olisi toivottavaa, mutta yliopiston realiteetit ovat jo tulleet tutuiksi:

– Ei se kovin hyvin näillä resursseilla onnistu.

Toisaalta omalla kohdalla opinnot ovat lähteneet hyvin käyntiin ilman opettajatuutorointiakin.

– Olen ollut kaksi kertaa fuksi ja molemmilla kerroilla hyvä opiskelijatuutorointi on riittänyt ohjaukseksi. 

Oikiksessa opiskelu on lähinnä itsenäistä kirjojen lukemista, ja opettajan merkitys korostuu vasta syventävissä opinnoissa ja graduvaiheessa, arvioi opintojaan viimeistelevä Suvi Hirvonen. Hän toteaakin, että siinä vaiheessa opettajan olisi oltava ennen kaikkea ohjaaja, joka antaa palautetta.

– Monille opiskelukavereille on tuttu tilanne, että opettaja antaa aiheen ja jättää sitten yksin selviytymään.

Joskus ongelmana on Suvin mielestä opettajan suoranainen tietämyksen puute ohjattavasta aiheesta.

- Kun opettaja antaa neuvoja, täytyy niiden myös pitää paikkansa.

Innostavan ilmapiirin ydin on Suvi Hirvoselle selvä.

– Hyvä opettaja pitää opettamisesta ja siitä, mitä opettaa. Opiskelijat vaistoavat helposti, jos he ovat vain tutkimustyön este. 

Kirkkohistorian professori Kyllikki Tiensuu sanoo näkemyksenä opetustyöhön muovautuneen hänen toimiessaan kaksi vuosikymmentä kristillisen kansanopiston rehtorina.  

– Siellä ei pystynyt vetäytymään kateederille, vaan oppi, kuinka rikastuttavaa on olla opiskelijoiden kanssa.

–Yliopisto-opettajan etuoikeus on lisäksi tehdä työtä maan valionuorison kanssa, hän muistuttaa.

Samalla opettaja voi itsekin hyödyntää ihmisille kertynyttä elämänkokemusta.

– Itselläni oli pitkään perinteinen käsitys siitä, että opettaja opettaa ja oppilaat kuuntelevat. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että kirkkohistorian opetustakin voi elävöittää vaikka sillä, kuinka opiskelijat ovat matkustaneet ympäri maailmaa. Onhan paljon tavanomaista luennointia mielekkäämpää, että opiskelijat kertovat muille, kuinka he ovat osallistuneet kveekarien kokouksiin, käyneet keskiaikaisissa katedraaleissa tai nähneet USA:n etelävaltioiden baptistijumalanpalveluksen.

Viime vuonna Hyvä opettaja -tittelillä palkittu Tiensuu tuntee myös omat puutteensa.

– Olen aina rakastanut opettamista, aloitin sen jo oppikoulussa preppaamalla luokkakavereita ehtolaiskuulusteluihin. Siitä minulle on jäänyt tietynlainen jankkaava tyyli: huomaan sanovani kaiken kahteen kertaan.  

Lumipalloilmiö

Oppimistilanne on parhaimmillaan kuin pyörivä lumipallo, josta ei voi erotella opettajan ja opiskelijoiden roolia – innostuneet opiskelijat innostavat opettajaa, kasvatustieteen dosentti Ilse   Eriksson-Stjernberg tiivistää.

Tyypillisenä omalle opetustyylilleen hän pitää pyrkimystä vuorovaikutukseen.

–Palautetta saa paitsi suoraan kysymällä ja keskustelemalla myös tenttivastauksista. Jos asiat on ymmärretty jotenkin kummallisella tavalla, voi miettiä, onko vika ollut opetuksessa.

Eriksson-Stjernberg tietää, että hänet tunnetaan vaativana opettajana. Opetustilanteen ilmapiirin pitää silti olla iloinen, hauska ja nauravainen.

– Yksi keino saavuttaa se, on kertoa omista virheistään. Samalla opiskelijat huomaavat, etteivät virheet ja epäonnistumiset ole vaarallisia, vaan pikemminkin hyviä ja tarpeellisia oppimisen kannalta. Nimenomaan virheet herättävät ajatuksia. 

HYY myönsi opiskelijapalautteen perusteella Ilse Eriksson-Stjernbergille Hyvä opettaja -palkinnon vuonna 1998.